Huomenna, huomenna, huomenna! Miksei voi olla jo huominen? Vaikka uutisten laadusta ei tässä tapauksessa tiedä, olen ehkä maailman kärsimättömin ihminen tänään! Huomenna siis varhaisultra ja totuuden hetki. Heti puoliltapäivin on sitten viisaampi, että pötkötteleekö mun sisäelinten keskellä elollinen otus vai tyhjä kuorilo. Hyvin on onneksi realistiset aatokset eli en olisi yllättynyt, jos sieltä ei elämää löytyisikään. Toki hyvin pettynyt ja surullinenkin. Mutta sillä ajatuksella tässä on eletty, että elämä on pienestä kiinni ja kaikkea voi sattua. Hedelmöittyminen on mun mielestä pieni ihme jo sinällään, tuntuu ISOLTA ihmeeltä se, että siitä oikeasti muodostuu elävä ihminen.

Pahoinvoinnista urputettava vielä sen verran, että lauantaina en pystynyt syömään kun kirpeitä hedelmäkarkkeja ja pizzan reunataikinaa. Nyt aamulla pahoinvointia ei kuitenkaan samassa mitassa ollut eikä sekään sitten ollut hyvä, kun oireet lievenevät. Huoli tosin on sulamassa pois samaa vauhtia kun kevyt kuvotus nostaa taas päätään. Lounaslista on tarkastettu ja todettu, että mitään tarjollaolevaa ei voi syödä. Huonompi homma!

Viikonloppu oli kiva kuitenkin, enkä onneksi muistanut miettiä ultraa. Tavattiin siskoani ja hänen perhettään, heillä on jo 2 ja 3 v lapset ja kolmas tulossa, eli meidän vanhemmat saavat ehkä kohta oikeen tupla-annoksen uusia lapsenlapsia Lauantaina siivosin pitkästä aikaa, tuntuu että mies on joutunut sitä lajia harrastamaan viimeaikoina enemmän kuin minä.

Nyt sitten muka tosi skarppina töissä. Lienee parasta ottaa käyttöön perinteinen "syventyneenä työhöni" - valeilme eli kevyt ryppy otsaan, surffaussivut reteesti auki, mutta myös joku exceli tai word file (mielellään fina-asioita) back-uppina jos joku tulee. Sen voi sitten klikata auki ja nojata vaikka vielä leukaa käsiin ja olla miettiväisen näköisenä. Tämä ei tietenkään toimi varmasti jos kone raksuttaa vaikka jotain turvapäivitystä ja jumittumisen vaara on suuri.