Vielä 1.5. viikkoa lomaan. Päätettiin välttää nyt toistaiseksi sikainfluenssaa, että pääsisi vähän edemmäs tässä raskaudessa ennenkun se iskee Suomeen kunnolla. Eli vaihdoimme matkakohdetta. Nyt ei siis matkatakaan merta edemmäs hiekkarannalle vaan pysymme Euroopassa! Kohti Italiaa siis ja Riminin kaupunkia. Olen ollut Italiassa samalla Adrianmeren rannikolla aiemminkin ja ei voi kyllä valittaa. Rannat - bene, ruoka - bene, ilmasto - molto bene!

Niin ruoka.. Kun saisi jotain syötyä. Ja saahan sitä, mutta ei nauti mistään. Ihan kun minua olisi siunattu monen viikon kestokankkusella, aamulla herätessään vaan toteaa, että se onkin voimakkaampi kun eilen. Krapula sen sijaan menee yleensä päivässä ohi. Kello lähentelee lounasaikaa ja olen saanut syötyä tänään yhden pienen jugurtin ja desin greippimehua. Nielen jatkuvasti alas sitä, mikä tuntuu olevan tulossa ylös. Ai että!

Ostin toiveikkaana Italiaan uudet bikinit ja meinaampa vielä olla oikein valveutunut odottaja ja ostaa fysikaaliseen suojaan perustuvaa aurinkorasvaa apteekista. Jotain lasten super tender - rasvaa. HUS:in sivuilla ainakin peloteltiin, ettei odottajan tulisi käyttää kemiallisia aurinkorasvoja, koska niistä imeytyy estrogeenia ihon läpi. Jos siis suuressa määrin käyttää ja minähän elokuisen Italian rannalla suorastaan uisin siinä rasvassa. Kuulemma poikalapsen pallukoiden kehitykseen voi vaikuttaa? Oli miten oli, niin tuskimpa siitä on toisiaan haittaakaan, että välttää kemikaalien levittämisen iholle.

Plaah. Jos tästä pahoinvoinnissa jotain hyvää on, niin ei ainakaan pääse lihomaan! Mulla kun on tapana kääntää ja vääntää asiasta kun asiasta edes joku positiivinen kulma esiin Cool