Nyt ei kyllä ois oikeen motivaatiota tehdä töitä. Onneksi ilma on muuttunut ainakin täällä pääkaupungin kupeessa pilviseksi niin ei tunnu enää niin kesältä (joka on siis hukattu toimiston sisällä). Lomaan on vielä 4 viikkoa aikaa mutta oletan, että ne kaksi viimeistä viikkoa sitä ennen ovat jo hiljaisia. Sitten lähdetäänkin reissuun jenkkeihin ja palaan töihin vasta ihan elokuun lopussa. Mietin, että miten selviän reissusta ilman sikainfluenssaa tai ainakin mahatautia, mutta jos sivelee käsiään käsidesillä ja syö vaan kuumia ruokia eikä nauti jäitä juomissa niin luultavasti on kuivilla? Jäätelötkin ajattelin nauttia vain kaupasta ostettuina käärekappaleina. Oispa hienoa jos ois sellainen desinfiointisäiliö ja -ruisku, mitä näkee uutisissa kun viranomaiset desinfioi metrojen ja junien portaita ynnä muita riskipaikkoja Hymy

 

Tänäaamuna ei ollut paha olo mikä tietysti alkoi huolestuttamaan. Ihan hyvä olo ei kuitenkaan ole, koska lihaa, kanaa, rasvaista ruokaa tai sokeria ei tee yhtään mieli. Onneksi rinnat ja nännit jatkavat arasteluaan, on jotain mihin turvata! Mitenköhän maltan odottaa tiistain varhaisultraan? Jos sieltä ei löydy elävää alkiota vaan kuollut (kauhea sana) mötikkä niin sitten kurvataan kyllä alkon kautta kotiin ja terapioidaan punkulla. Jotenkin kauheesti jännittää vaikka syytä huoleen ei oireiden ja oireettomuuden (ei verenvuotoa tms) perusteella ole.

Tänään raskausviikkoja 6+4, kylläpä aika kuluu hitaasti! Mutta luotan siihen, mitä kaikki sanovat, että alkuvaiheen jälkeen aika kuluu yllättävänkin nopeasti….