Onkohan kukaan tässä vaiheessa jo panikoinut vauvan ulossaamista? Mulla on asiaan kaksi kantaa. Joko superluomutyyli á la Tammisaari tai keisarileikkaus. Mua hirvittää sairaalan proseduurit aivan älyttömästi. En todellakaan voi kuvitella itseäni kahlittuna letkuilla sänkyyn ja äheltävän isoa vauvaa ulos. Olen siis jo varma, että mahassani kehittyy megaiso vauva, koska olin itse lähes viisikiloinen syntyessäni, samoin oli äitini. Ja; äitini on samankokoinen kuin minä, eikä hänestä mahtunut alakautta ulos yksikään meistä, minä tai kumpikaan sisaruksistani. Eli vaihtoehdot ovat kärsiä au naturel (silloin ainakin saisi maata tai istua tai kyykkiä missä asennossa vaan ja milloin vaan), tai sitten keisarileikkaus. Jälkimmäisen hyöty on se, että pääsen skippaamaan kaikki kuolemanpelkoni mitä synnytykseen liittyy. En siis pelkää omaa kuolemaani, vaan vauvan kuolemaa tai vammautumista.

Jos joku ajattelee, että syynä ihmisen toiveeseen saada keisarileikkaus on kipu, on varmaan yhtä usein oikeassa kun väärässäkin. Kipu ei pelota. Nauran myös niille urputuksille, jonka mukaan alatiesynnytys on luonnollinen tapa. Mitä luonnollista siinä on, että ihminen puudutetaan, leikataan saksilla alapäästä auki (episiotomia) tai kiskotaan vauva imukupilla ulos. Näyttäisi vähän, että suurissa sairaaloissa tuo kaikki keskitysleiritoiminta pitää vieläpä tehdä makuuasennossa. Meikäläisen mielenterveys on varmaan sitten kevyempää sorttia, mutta sellaiseen en ala. Keisarileikkauslasten terveydestä ja leikkauksen haitoista tulevaisuudessa on ollut paljon puhetta, ja tiedostan, että siihenkin tapaan liittyy jotain riskejä. Mutta niin liittyy alatiesynnytykseenkin. Ja mitä sektiolapsien terveyteen tulee, itse olen sellainen enkä ole koskaan kärsinyt kausiflunssaa kummemmasta taudista lapsena tai aikuisiällä eikä muillakaan tuntemilla sektiolla syntyneillä ole astmaa, allergioita tai muutakaan ongelmaa.

Tästähän saisi viikkoja kestävän debatin, mutta itseni tuntien luulen vähän, ettei mua saada käännytettyä tuohon alatiesynnytykseen. Paitsi jos olisi ennusteena, että vauva on tosi pienikokoinen ja hyvässä tarjonnassa. Olen henkisestikin jo valmistautunut siihen, että kaikki tuntemani naiset tulevat kiistelemään kanssani tästä asiasta, mutta en ole ennenkään ollut tunnettu siitä, että välittäisin siitä mitä muut musta ajattelevat. Mitään kärsivän sankariäidin viittaa en harteilleni kaipaa.

Ei sillä että laskisin, mutta enää viikko lomaan! Oksetus jatkuu tasaisena, mutta tähän on jo niin tottunut, että kun heräsin aamulla ja etoi vaan vähän, säikähdin heti että mikäs nyt sitten on vialla! Raskausoireiden kanssa ei voi voittaa.