Eipä se aika ole mystisesti vieläkään alkanut kiitämään. Mutta onhan tässä muutenkin elettävä! Eilen tein hyvää kinkku-quichea kavereille, jotka tulivat kylään ja tulihan siinä syötyä jäätelöäkin, leivoin vielä mustikkamuffinseja ajankuluksi tyttöjä odotellessa. Kumma juttu, kun itse en juuri ole makean perään nyt, mutta tekee mieli leipoa silti. Meinasin tänäänkin leipoa, mutta maltoin sitten mieleni, mies syö liikaa sokeria jo nyt!

Tänään siis 17+4.. liikkeitä tuntui tänään hauskasti, kun painelin vähän mahaa ja odotin vastakaikua. Pientä myllerrystä siellä tuntuikin ja olo taas keveni kun tietää, että todennäköisesti kaikki on hyvin.

Tällä hetkellä vietän viikonloppua yksin kotona kun mies on koulutuksessa ja on siis vaan huomisen vapaalla. Vanhat frendi-dvd:t on jo kaivettu esiin.. joskus on vaan niin tylsää. Sääkään ei oikeen houkuttele ulos ja salille en jaksanut lähteä kun hanuri oli kipeänä vielä torstain spinningtunnista.

Koska himo kylmäsavustettuun loheen ei ota laantuakseen, päätin tehdä iltaruuaksi kylmäsavulohikiusausta, seuraavalla reseptillä, joka on ihan tuulesta temmattu eli omasta päästä.

* 300g kylmäsavulohta (Norjan lohta, sitä syö kiltti odottaja)

* vajaa kilon pussi perunasipulisekoitusta (parempaa saisi kun kuorisi ja pilkkoisi perunat itse mutta tänään en jaksa)

* 3-4dl valion ruokakermaa (10 tai 15%), tilliä, ruohosipulia, mustapippuria, suolaa (vähän) ja eikun vuokaan ja uuniin n. tunniksi 175-200 C

Tätä siis aion mättää ihan hyvällä halulla koska painokin on edelleen suht aisoissa, tänään +300 g alkupainosta.