Aivan mahtavaa, kuten tickerikin osoittaa tänään ollaan notkahdettu kaksinumeroisiin lukuihin! Kun raskaus oli ihan alussa, selasin pidemmälläolevien blogeja haikeana, toisilla oli 86, 71 tai 68 päivää jäljellä ja mulla joku 260. Sillon tuntui, että ei tässä ikinä päästä alle satasen! Nyt voi jo myöntää, että vaikka se niin sairaan kauan kestikin niin aika nopeastihan aika on mennyt. Menee vielä loppua kohden varmasti nopeamminkin! Kunnes siis lopussa varmaankin tyssää taas... oletan, että laskettuna aikana ei vauvaa vielä näy eikä kuulu.

Koimme miehen kanssa aamulla yhteisiä ihmetyksen- ja lähes kammotuksen hetkiä, vauvan liikkeet tuntuvat JA näkyvät nyt erittäin hyvin ulospäin. Ihan kun suuri aalto olisi lähtenyt navan alta liikkeelle, koko massu vääntyi hassuun sivuasentoon ja palasi sitten taas, vain pullahtaakseen jälleen outoon toispuoleiseen kasaan. Ja pinta tärisee ja vapisee kun vauva myllää liikettä äidin sisäkaluihin. Jokanaisen oma viihde-esitys ilmaiseksi! Yöllä alkaa olla joskus jo vähän liiankin hauskaa kun vauva potkii kylkiä. Mun mielestä se ainakin aamulla oli liikkeiden perusteella melkein poikittain. Olisikohan vauva punnertamassa itseään raivotarjontaan? Joo, kiltti vauva, käännä hanuri rohkeasti kohti mamman naamaa!

Isänpäivä tuli juhlittua oman isän (ja äidin) kanssa, mukana vilisti siskon pieniä useampi kappale ja muuten aika meni mukavan yhdessäolon ja syömisen parissa. Syöminenhän kuulostaa mun mielestä nykyisin tosi hyvältä idealta, oli edellisestä ateriasta sitten 10 ta 100 minuttia aikaa... Aika hassua, että ensi vuonna mies on isänpäivän juhlakalu ja me saamme vauvan kanssa leipoa isänpäiväkakku. En olisi ikimaailmassa vuosi sitten uskonut, että tähän aikaan vuonna 2009 odotan näin ihania asioita tapahtuvaksi! Elämä osaa aina yllättää.