Eilinen anoppi-ilta ei mennyt ihan putkeen. Paikalla oli siis appiukkokin, mutta ensiksimainitun vaikutus ja ”läsnäolo” on sen verran voimakasta, että appea ei tarvitse pahemmin mainita. Kaikki meni jo alussa pieleen, kun en valinnut joulumenuta ravintolan listalta, kuten anoppi oli kaikkien kannalta jo etukäteen päättänyt. Sanoin (ja mies komppasi) etten voi syödä siitä mitään (graavilohet, homejuustot, muut juustot, sillit, mäti, epävarmat maitotuotteet ja sen sellaiset) ja nainen tokaisi vaan, että syöt siitä mitä pystyt ja sillä siisti. Onneksi mies auttoi mua ja sanoi, että eiköhän täältä listaltakin saa tilata ja sitten ”sain” silmienmuljautusten siivittämänä tilata listalta.

No, kun ruokaan oli päästy halusi anoppi selvittää, miksi meidän suhteemme on viileä tai ei siis oikein toimi ja miksi en halua tulla heille kylään ja miksi miehenikin välttelee ajanviettoa heidän kanssaan. Oletin, että hän olisi siis oikeasti halunnut selvittää asioita, mutta ongelma on nyt kuulemma se, että minun läsnäoloni ei ole toivottavaa jos he eivät voi olla kuin kotonaan. Tämä kotonaan olo tarkoittaa heille siis sitä, että he saisivat vapaasti olla huomioimatta mua (eivät edes aina tervehdi) koska kuulemma se on normaalia ja hänenkään oma anoppinsa ei koskaan puhutellut häntä aikoinaan. Toiseksi, he kokevat, että heillä on oikeus sanoa mulle mitä haluavat (apen sanoin: "me nyt vaan olaan sen tyylisiä, että sanotaan mitä sylki suuhun tuo ja osa on alatyylistä, hehehe") eikä siitä saisi loukkaantua. Eli kun istun heillä kylässä pilaan tunnelman koska mun takia ihmiset joutuvat käyttäytymään asiallisesti. Me oltiin miehen kanssa silmät suurina ja pidin toki puoleni ja sanoin, että mun mielestä länsimaissa ainakin on vallalla ns. käytöstavat (have you heard, anyone?) joita suurin osa Suomenkin kansasta noudattaa. Eli vieraalle ollaan kohteliaita tai ainakin perkele kysytään kerran että mitä kuuluu. Onko tää oikeesti mun päässä vaan vika, vai onko anoppi oikeassa? Tästä se tilanne vaan kiihtyi eli sitten päästiin jo siihen (kun mainitsin, että meitä miehen kanssa ihmetytti se kommentti, että hän ei halua olla lapsenlapsen kanssa tekemisissä) että hän totesi, ettemme minä tai vauva merkitse hänelle yhtään mitään eikä heitä kiinnosta hoitaa "vieraiden lapsia". Mehän ei siis todellakaan oltaisi viemässä sitä lasta hoitoon vaan he jo etukäteen ilmoittivat, että ei kiitos tänne. Ämmä naureskeli vielä, että heillä on töissä kuulemma ihan kilahtanut nainen, josta tulee mummo. Hän on kuulemma ostanut oikein hoitopöydän kotiinsa sitä lastenlastaan ja hänen vierailuja varten. Mä oon kans kilahtanut, mutta mun mielestä toi on ihan normaalia. 

Lisäksi heidän mielestään mun miehen tulisi elää kuten ennenkin ja seurustella heidän kanssaan ja jos mulle ei sovi se, että olen siinä sivussa mukana mutta mua ei puhutella, niin en ole tervetullut. Tässä vaiheessa mies sanoi, että nyt me lähetään, kun akka ja miehensä olivat hakemassa pääruokaa. Ei kuitenkaan maltettu vielä lähteä, vaan kyseltiin heiltä, eivätkö he tosiaan osaa tulla meitä ollenkaan vastaan tässä ideologioiden taistelussa. Eivät kuulemma, koska anoppi omien sanojensa mukaan on kylmä ihminen, ”eikä kukaan muu kun poikani, mieheni ja tyttäreni merkitse minulle mitään”. Mä sanoin sitten jo suoraan, että jos rakastaisit poikaasi et kohtelis mua näin koska näethän miten poikasi kärsii. Tämä kirvoitti vaan hersyvät naurut ja sitten ämmä vielä rohkeni sivaltaa, että mun mies ei kuulemma ole kiitollinen ollenkaan äidilleen ja isälleen siitä 18v kasvatuksesta johon he rahallisestikin ovat panostaneet, koska ei tottele heidän toiveitaan. Sitten se sanoi, että mun mies kuulemma toivoo, että he kuolisivat, että perintöä se tuossa vaan odottaa. Tää oli aika lailla se mikä katkaisi kamelin selän ja mä sanoin jo sitten, että miten helvetissä sä voit sanoa jotain tollaista omalle lapsellesi? Mies koitti toppuutella, mun naama oli kun tulessa ja olen harvoin eläissäni ollut niin raivona. Kiitos raskauden, jos olisin ollut kännissä siltä naiselta ois varmaan irronnut puolet tukkaa päästä. Istuin vaan särpien vettä, sydän hakaten ja raivosta täristen. En ymmärrä siis ollenkaan, puhe kääntyi sitten siihen, että kuulemma se olen minä joka on syypää huonoihin väleihin ja sitten mun puhetapakin oli jo väärä ja tässä vaiheessa mies sanoi, että kiitos hei, me lähdemme nyt. Ja lähdetiin. Mua ei oikeesti noin skitson ämmän jutut paljoa haittaa, tuli vaan helvetin paha mieli miehen puolesta, että sillä on tuollainen äiti.

Mä teen varmasti sata juttua väärin kun olen äiti – mutta tollasta perseestä revittyä jääpuikkoa musta ei tule. Tekeekö joku oikeesti lapsia siksi, että saa niille sitten kiukutella siitä, miten paljon rahaa heidän kasvatukseensa on mennyt?

32. viikko kuitenkin alkoi tänään eli lukemat on jo 31+0. Ou mai gaad. Meille tulee vauva, jota me aiomme rakastaa sydämemme rikki, halusi anoppi sitä tai ei.