Tänään merkeissä 36+2 marssin pakkasessa ilman pipoa lääkäriin ja neuvolaan. Mun oma neuvolatäti teki mut suhteellisen iloiseksi julistamalla, että hän jää virkavapaalle maanantaina ja mun seuraava neuvola ensi perjantaina on jo toisen terkan hommaa. Saan tuon nuoren neuvolatytön (täti yli 40 v ja tyttö kun on alle 35v?) loppuajan kaveriksi.

Lääkäriäijä oli ihan paras. Jos olette katsoneet Kummelia ja tiedätte potilas Saarinen keissin, on se Saarisen lääkäri ihan yksi yhteen mun lääkärin kanssa :D Sama tukka- ja silmälasityylikin. Ja puhetapa. Siihen ne yhteneväisyydet onneksi loppuivat eli setä oli hyvin reipas ja asiantuntevankin oloinen, sisätutkimus tuntui vähän inhottavalta, muttei sattunut. Ukko paineli mahaa siihen tahtiin (käsi vielä sisällä) että ainakin on tarpeeksi dataa kerättynä sitä kautta vauvan sijainnin määrittämiseksi. Tilanne on siis RT ja vauvan pää on kuulemma jo painunut lantion sisään eli laskeutunut, kiinnittynyt ei vielä ole. Kohdunsuu kiinni ja kanavaa jäljellä vielä hyvin, että ei kuulemma kannata pariin viikkoon vielä odotella mitään tapahtuvaksi. Olohan on mulla ihan suht normaali, että en olisi odottanutkaan. Kaikenlainen touhuaminen aiheuttaa melkein aina supistuksen eli niitä tulee useita päivässä, mutta ovat täysin kivuttomia. Tuskin niillä vielä mitään kanavia auotaan. Lekurin mukaan keskiarvoa isompi vauva on varmaan tulossa, mutta kun käyrillä ollaan niin kuulemma normaalin rajoissa ja sanoi, ettei syytä huoleen.

Eilen koitti myös kauanodotettu Tammisaaren tutustumiskäynti. Olin ja olen aivan ihastuksissani. Siellä ei tuntunut olevan kellään kiire, saimme viettää siellä noin kaksi kokonaista tuntia kierrellen ja kysellen ja ihana kätilö piti pitkän infosession eri kivunlievitysmenetelmistä. Keskityttiin siis lähinnä lääkkeettömiin keinoihin, mutta epiduraalimainintakin oli hyvin asiallinen eikä ollenkaan tuomitseva. Ilman sitä ajattelin kuitenkin olla. Synnytyshuoneitahan tuolla on siis vain kolme, jokaisessa on amme, iso vuode (ei sairaalasänky vaan sellainen korotettu) ja perinteiset ilokaasu- ja oksitosiiniletkut oli piilotettu nätisti sisustuksen lomaan. Vuode- ja perheosasto on siinä synnytysosaston kanssa samassa eli kaikenkaikkiaan paikka on ihanan kompakti ja viihtyisä. Enemmän terveyskeskusmainen kuin sairaala. Ja enemmän lepokotityyppinen kuin terveyskeskus :)

Kätilöt olivat juuri sellaisia kuin haaveissani kätilö on. Empaattisia, mutta rempseän tarmokkaita ja ei yhtään liian lässyttäviä. Suhtautuviat työhönsä todella lämpimästi, mutta sellainen ylimääräinen lätinä loisti poissaolollaan ja tilalla oli aito välittäminen äideistä ja vauvoista. Kätilö kosketteli paljon jo jakkaraharjoituksissa ja puhui reilusti kakkaamisesta ja ties mistä kun ponnistusvaihekeskustelu alkoi. Siellä huoneessa oli sellainen akvaariosiivilää muistuttava härveli, jonka funktio on ilmeisesti onkia ulostekikkareet altaasta! Tämä jäi erityisesti miehen mieleen hauskana yksityiskohtana. Varmaan näkee itsensä jo kalastamassa paskanokareita ammeesta. Ai kauheeta.

Listataampa vanhaan tapaan neuvolan statistiikka:

Paino: +600 g per viikko (aamulla kotona 600g vähemmän kokonaispaino, jouduin käyttämään sitä karmeeta vanhaa tasapainovaakaa neuvolassa!), kokonaisnousu nyt +8,7 kg (kotivaaka +8,1 kg)

Sf-mitta: 34 cm (yläkäyrällä, 1 cm lisäystä onneksi vain puolessatoista viikossa)

Verenpaine: 117/75

Pissa: OK

Hg: en tiedä, kävin labrassa ja sen näkee sitten ensi viikolla

Vaavin syke: 140, liikkeet ++

Turvotus: ei sellaisia meillä

Näin, ja nyt pariin asuntonäyttöön vanhaan kotikaupunkiimme, meidän asunto on nyt myynnissä ja ensiesittely on sunnuntaina, jaiks! Jos kaikki menee hyvin ja saisimme tarjouksen tästä jo ensi viikolla, voimme ostaa sen toisen mitä ensisijaisesti kyttäämme ja menemme tänään katsomaan. Pitäkää joku peukkuja!